Pitkästä aikaa jaksan taas kirjoitella...
Kuluneessa ajassa on ollut kiirettä ja touhua, sekä tohinaa... Olen myös kirjoitellut runoja ja tarinan. Ehkä sen voisi julkaista täälläkin... Katsotaan... :)
Pitkästä aikaa olin myyjäisissä, ihan myyjän ominaisuudessa... Tuotto, ei ollut päätä huimaava, mutta olin silti iloinen kun lähdin...
Tää päivä on kulunut rötvätesssä -> telkkaria ja nettiä selaillessa... Hyvä näitäkin päiviä on viettää.. :)
Huomenna työmaalle...
Aurinkoisesti Joulua odotellen Jyvänen
Kokoelma käsitöitä, luovaa hulluutta, jonnin verran runojakin ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä...
sunnuntai 30. marraskuuta 2008
maanantai 17. marraskuuta 2008
Taivaalla loistaa tähti.
Hiljaa haaveilen,
Joulua mielessäni aattelen.
Kietoo jouluinen maa
hopeista joulunauhaa
ylle kattojen ja niittyjen.
Taivaalla loistaa tähti.
Annan pakkasen purra,
puissa on valkea kuura.
Ja kun oikein kuuntelen
kyllä varmasti kuulen sen:
Tonttun pienen tiukusen.
Taivaalla loistaa tähti.
Kenkien alla narskuu lumi,
vihdoin sitä tännekin tuli.
Annan muistojen kuljettaa,
Hyvää Joulua toivottaa
ja lämpöisiin aatoksiin tuudittaa.
Taivaalla loistaa tähti.
Timantin kirkkaan pyyhkäisen,
pois poskelta onnen kyyneleen.
Mietin hetken Joulun sanomaa,
enkä tiedä mitään kauniimpaa.
Pian vierämme suurta juhlaa.
Taivaalla loistaa tähti.
Joulua mielessäni aattelen.
Kietoo jouluinen maa
hopeista joulunauhaa
ylle kattojen ja niittyjen.
Taivaalla loistaa tähti.
Annan pakkasen purra,
puissa on valkea kuura.
Ja kun oikein kuuntelen
kyllä varmasti kuulen sen:
Tonttun pienen tiukusen.
Taivaalla loistaa tähti.
Kenkien alla narskuu lumi,
vihdoin sitä tännekin tuli.
Annan muistojen kuljettaa,
Hyvää Joulua toivottaa
ja lämpöisiin aatoksiin tuudittaa.
Taivaalla loistaa tähti.
Timantin kirkkaan pyyhkäisen,
pois poskelta onnen kyyneleen.
Mietin hetken Joulun sanomaa,
enkä tiedä mitään kauniimpaa.
Pian vierämme suurta juhlaa.
Taivaalla loistaa tähti.
tiistai 11. marraskuuta 2008
Hiljaisuus kuljettaa,
se tekee pesää.
Katselen kaukana lipuvaa laivaa,
se kuljettaa aatoksiani.
Pelkään, jäänkö yksin,
kaiken menettääkö voin.
Aallot lyövät rantaan,
en näe niitä, vain tunnen ja kuulen.
Pimenee kaikki katoaa,
vain tyhjyys ja hiljaisuus jäävät.
Painan silmani kiinni ja etsin,
etsin mutten löydä.
Hiljaisuus on ja pysyy.
Aallot lyövät.
En tiedä mitä tunnen,
en tiedä mitä haluan.
Minä vain olen,
osa tätä kaikkea,
osa tyhjyyttä,
osa en mitään...
Hiljaa kaikki katoaa.
se tekee pesää.
Katselen kaukana lipuvaa laivaa,
se kuljettaa aatoksiani.
Pelkään, jäänkö yksin,
kaiken menettääkö voin.
Aallot lyövät rantaan,
en näe niitä, vain tunnen ja kuulen.
Pimenee kaikki katoaa,
vain tyhjyys ja hiljaisuus jäävät.
Painan silmani kiinni ja etsin,
etsin mutten löydä.
Hiljaisuus on ja pysyy.
Aallot lyövät.
En tiedä mitä tunnen,
en tiedä mitä haluan.
Minä vain olen,
osa tätä kaikkea,
osa tyhjyyttä,
osa en mitään...
Hiljaa kaikki katoaa.
lauantai 1. marraskuuta 2008
Lunta odotellessa...
Räntää, täällä Suomen navan alapuolella pudotteli äsken räntää... Talvi on siis edelleen olemassa...
Talvirenkaat voisi siis vaihtaa alle... :)
Tämä viikko on mennyt enemmän ja vähemmän Helmi-Unelman kimpussa - loin sille aivan oman bloginkin... Olettehan jokäyneet vilkaisemassa raakilettani... :) Kuvat sieltä puuttunee vielä, mutta sekin asia korjautuneen pian...? toivotaan...
Verottaja muisti meitä iloisella joululahjalla, joten uskaltanen soittaa sähkömiehelle, jotta haluaisimme valoa varjojen sijaan... Ehkä kipaisemme kodinkoneliikkeessäkin... :) Hella ja jääkappi kaipaamme teitä... (en olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta ruuanlaittoa on jo ikävä...)
Tällä viikolla harrastin, myös kadonneen todistuksen metsästystä, ja löytyihän se vihdoista viimein Arviointi lautakunnan pöydältä... Olivat unohtaneet postittaa sen... :S miten tuollaista voi tapahtua...?!? Olen menttänyt 5% palkastani aivan turhaan...
No mutta mitäs me pienistä kun ei pienetkään meistä... :)
Lunta ja aurinkoa odotelleen Jyvänen

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)