Kaupallamme kävi tänään rouva, jolla oli paljon asiaa kerrottavana - pyysi saada jutustella hetken. Hetken katsoin odottavaa työjonoani ja työnsin sen pois mielestäni. Istahdin kuuntelemaan rouvan tarinaa tai tarinoita. Elämän langat neuloivat hänen kertoessaan kaunista neuletta.
Yhdessä kertomuksessaan hän kertoi, miten oli ollut lapsen lapsenlapsen kanssa metsäretkellä. Rouva oli horjahtanut ja pieni poika oli sanonut "isomummi anna käsi, mennään yhdessä, minä autan sinua".
Koko loppu päivän nuo pienen pojan sanat ovat soineet korvissani - anna käsi niin autan sinua...
Kun sinä hapuilet eteenpäin epätasaisessa maastossa, ehkä pimeässäkin - olisitko onnellinen noista sanoista?
Silloin kun polku on kivisin, on avun pyytäminen vaikeaa - kai sitä häpeää heikkouttaan, epäonnistumistaan, reitinvalintaansa... Silloin kaipaa rinnalleen ihmisiä, joiden käden ojennus auttaa vaikeimman yli.
Se ei tarvitse olla suurta, se voi vaan olla hetki - hetki, jolloin päätät kuunnella kiireesi sijaan. Hetki, jolloin päätät kuulla rivien välit. Hetki, jolloin saatat halata. Hetki, jolloin seisot rinnalla.
Kaksin on tie aina kevyempi ja valoisampi kulkea.
Me yritämme olla vahvoja, yritämme selvitä - "tienata" paikkamme siellä sun täällä. Maksamme paikoin kovaa hintaa ylpeydestämme, vahvuudestamme ja itsenäisyydestämme - halustamme olla jotain. Ei meitä ole luotu kestämään mitä vaan, ei meitä ole luotu kulkemaan yksin. Yhdessä kulkiessa, ei murheet ole niin suuria, raskaita tai kivisiä.
Näin Joulun alla haastankin sinut lukijani "käärimään" pakettiin tavaran sijaan käden ojennuksen - vaikka näin en kai kauppiaana saisikaan ajatella. Ojennetaan kättämme toisillemme ja ollaan läsnä. Paketoidaan mieliimme auttamisen halu, pyytettön välittäminen ja hetkiä, joita jaamme niitä tarvitseville...
Enkelin siivin,
Sydämen lauluin,
Joulun henkäys,
ylitsemme kiirii.
Ojenna kättä,
Silitä päätä,
Välitä hetken,
Matkaan saat joulun hengen...
MinnaJ
