sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Mielen mutkia...

Olen usein ajatellut ja verrannut elämää karttaan ja suunnistusrataan. Olen maalaillut mielikuvia siitä miten elämän mutkat ja maisemat piirtyvät valkealle puhtaalle pohjalle, joka avautuu kun me synnymme.
Tähän asti olen peilannut karttalehdelle elämää, sen notkoja ja mäkiä, tasankoja ja huippuja. Kirkasvetisiä puroja, sameita ojia, pauhaavia koskia ja tyyniä lampia. Tiheiköt, hakkuuaukot ja kauniit männiköt, kaikki nämä löytyvät meidän jokaisen kartasta.
Karttalehdelle, on myös elämämme mukana piirtynyt suunnistus reiti. Rata, jonka kulkua me emme ole voineet tai emme voi määrätä. Rastit, joita elämän suunnistuksessa etsimme on painettu karttaamme jo ennakkoon, ne on annettu "järjestäjän" taholta.
Elämän suunnistuksen ja metsä suunnistuksen välillä on vain se ero, että metsässä suunnistaessa näämme radan kartalta maaliin asti, Elämän suunnistuksessa emme näe kuin tämän hetken ja menneet rastit - emme yleensä tulevaa, korkeintaan häilyvänä. Olen ajatellut, että rastiväleille, molemmissa suunnistus muodoissa, saamme suunnitella oman reittimme haluamallamme tavalla.

Tällä viikolla on Elämän karttalehdelle piirtynyt jotain, mitä monenkaan mielestä ei olisi tarvinnut piirtyä. Kuva on sekainen ja sotkuinen... Kuin tiheään piirretty alue, jonka muodoista ei tahdo saada selvää.
Eräs elämän suunnistusrata saapui tiistaina maaliin. Olisin toivonut, että tälle radalle olisi määrätty enemmän rasteja, olisin toivonut, ettei maali olisi ollut näin lähellä lähtöpistettä. Elämän pikamatkoja, ei pitäisi olla - vain niitä erikoispitkiämatkoja. Me emme voi kuitenkaan koskaan tietää olemmeko sprintti-, pika-, normaali-, pitkällä- vai erikoispitkällämatkalla tässä elämän suunnistuskisassa. Kisassa, jossa ei ole voittajia, eikä häviäjiä... Vain maaliin saapuneita ja matkalla olijoita...

Olen miettinyt viime päivät elämän kartan merkitystä. Sitä miksi toisten karttalehtien kartoitus jää kesken, miksi toiset meistä saa suunnistaa kauemmin kuin toiset, miten arvaamattoman pian, aivan huomaamattamme, saatammekin olla maalissa, entä jos minun maalini olisi edessä pian...? Olen pohtinut lukuisia kysymyksiä, saamatta vastausta niistä moneenkaan...

Koko viikon mittainen jakso karttalehdelläni on ollut monimuotoinen. Siihen on piirtynyt maisemaa, jonka sisällä olen käsitellyt läpi koko elämän kirjon, syntymästä kuolemaan, monien merkkipäivien sävyttämänä. Olen tuntenut laajan tunneskaalan, kuin sateenkaren - kaikki tunteet vihan ja rakkauden välillä. Miten paljon voi mahtua elämän kartalle niin pienessä ajassa - viikossa.