tiistai 20. joulukuuta 2016

Kirjoittajan paluu

Aikaa on kulunut ilman kirjaimien tipahtelua tänne blogiin.
Paljon on myös tapahtunut ajan kuluessa.
Sanottavaa olisi ollut, sanoja vaan ei ole ollut.

Oli aika olla hiljaa, nyt tuntuu, että on taas aika kirjoittaa...

Mikä sai nyt avaamaan sanaisen arkkuni? Halu kirjoittaa, selvittää omia ajatuksia ja kaikkea sitä myrskyä mikä sisälläni soutaa ja huopaa.

Tänään olen miettinyt paljon elämää, sen koukeroita. Sitä miten yksi puhelu voi pysäyttää kiireisimmän jouluhektisyyden. Aika, joka juoksee kokoajan, pysähtyy.
Sitä miettii, miten aina ajattelee aikaa olevan - harvoin tulee ajatelleeksi, että emme koskaan tiedä koska se loppuu. Jossain määrin on hyvä, ettemme sitä tiedä.

Paljon hössötetään juuri nyt lahjojen kanssa - minäkin markkinatalouden liekassa tarjoan lahjaideoita ja teen tiliä koko vuoden edestä.
Silti mielessäni takoo juuri nyt asioiden nurinkurisuus - yksikään tavara tai kone ei korvaa ihmistä. Monelle suurin lahja olisi tänäkin päivänä toinen ihminen. Elävä, läsnä oleva ihminen. Ei kiireellä käyvä kotipalvelun nainen, ei ovenraosta nopeaan käyvä postipoika, postilaatikolla pysähtyvä naapuri... Kaikki edellä mainitut ovat tärkeitä ihmisiä - joidenkin ainut kontakti elämästä omien muistojen joukkoon.

Voisimmeko tänään antaa suuremman lahjan, jota voi paperiin kääriä? Voisimmeko istua hetkeksi alas pysähtyä ja olla ystävä/läheinen toiselle - kysyä mitä kuuluu?
Voisimmeko jouluhössötyksessämme pysähtyä ja kuulla Joulun oikeaa sanomaa - ...sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa...
Joulu pitäisi perustua yhdessä oloon, iloon ja riemuun siitä, että yli 2000 vuotta sitten saimme lahjan - suurimman mitä voimme saada. Suurin lahja opetti meitä Rakasta lähimmäistäsi. Rakkautta toista ihmistä kohtaan - välittämistä toivoisin jokaiseen Jouluun.

Miten tämä kaikki liittyy aikaan?
Useana Jouluna minulla on ollut tapana käydä paketoimassa erään ystävän joululahjat, kahtena viime jouluna en käynyt - vetosin kiireeseen, vaikka puolittain lupasinkin tulla. Tänä Jouluna menisin - se vaan on liian myöhäistä.
Tuo paketointi hetki oli meille paljon enemmän kuin lahjojen paketoimista - se oli kahden ihmisen hetki toisilleen, hetki yhdessä - kuunnellen toista.
Tänään sain puhelun, ja kuulin erään toisen matkan päättyneen. Hänen kanssaan ehdin tavata nyt syksyllä pitkästä aikaa. Olen kiitollinen noista hetkistä - pienistä hetkistä, joita saimme yhdessä viettää.
Pienet valinnat saavat suuret mittasuhteet - joskus pienistä hetkistä tulee suuria timantteja elämämme kaulanauhaan. Timantteja, joiden arvoa ei voi mitata rahalla tai paketti vuorella. Ne timantit ovat suurimpia lahjoja, joita voimme kantaa.

Haluan toivottaa Teille kaikille Rakastettua Joulua ja Välittävää tulevaa vuotta!