Odotan

Elämä on yhtä odotusta,
huomisen, ensi viikon, ensi vuoden...
seuraavan minuutin, sekunnin, tunnin...

Mitä on siis elämä?

Onko tätä hetkeä?
Onko vain menneisyyttä ja tulevaisuutta,
ainaista odotusta?

Jos tämän kaiken haluaa selvittää
pitäisi kai lakata odottamasta
ja elää tätä päivää...
Mutta miksi se on niin helvetin vaikeaa...?

Miksi nostaa päänsä täältä ryvettävästä suosta,
vain odottaakseen jälleen lisää paskaa niskaan?
Onko järkeä seistä aallokossa,
jos aallonharja lyö yli?

Missä on se elämä,
jota niin odotin...?

12.6.2011

Katson kuinka sade huuhtelee sireenistä värin pois.
Viileys tuo tullessaan hyttyset - nuo verenimijät.
Ne taistelevat selviytyäkseen huomiseen...
Tuuli kohisuttaa lehvistöä - ravistaa veden pois.
Taivas itkee, se heittää salamoitaan ja murisee,
sillä on huono päivä...

Katseeni lakaisee vehreyttä,
lapset huutaa - ne ei halua kastua,
vaikka juoksevatkin kilpaa sateeseen.
Raotan peittoa, nihkeä hikisyys kaipaa viilennystä.

Elämä on outoa - hulluutta.
Kaikki on vain ja pysyy,
lakaisee mennessään helmoillaan pölyt sisäänsä.
Kylmän ja kovan yrittää pehmentää...
Koira nuolaisee paljasta säärtäni,
olen tässä - se sanoo ja pyytä ulos.

Sade valuu pitkin turkkia,
huoneeseen leviää märän koiran haju.
Vasta pesty lattia on täynnä märkää hiekkaa.
Vedän peiton korviini,
tänään en enää halua nähdä enempää sadetta.

Huomista ei ole,
eilistä ei ole,
on vain tänään ja peiton alle tunkevat hyttyset,
nuo verenimiät, jotka vain taistelevat selviytyäkseen
- aivan kuten minäkin...

Huomenna on kaikkien Äitejen päivä...

Äiti... Toteaa keski-iän ylittänyt mies. Äänestä kumpuaa hellyys ja kaipaus - hänen Äitiään ei enää ole.

Äitii... Huutaa pieni lapsi juostessaan tarhan pihamaalta kohti hakemaan tullutta Äitiään. Lapsesta huokuu jälleennäkemisen riemu.

Äiti on sana, joka toistuu monilla huulilla, monessa asiayhteydessä. Äiti on kaiken turva, monesta pulasta pelastaja, kuuntelija, sairaan hoitaja, kokki, siivooja, autokuski - mitä kenellekin...
Äiti on aina Äiti... sana ei tarvitse muuta määritelmää...

Huomenna on Äideille omistettu päivä. Olkaa kuitenkin jokaisena päivänä onnellisia Äidistänne - muistakaa häntä... Hän on ainutkertainen - juuri teille luotu, ei virheetön, vaan pesunkestävä Äiti.

Olkaa myös Äidit onnellisia äitiydestänne, joka hetki - sillä te olette jollekin maailmassa tärkeimpiä ihmisiä, joita maa päällään kantaa...
Olkoonkin sitten niin että Äidin tehtävä on joskus raskas - mutta sen rakkaampaa lahjaa, kuin äitiys ei ole... (tai ainakin näin uskon)

Onnea kaikkille Äideille...!

Ajatus on tyhjä... Putosin...

Mitä ajattelisin, mitä sanoisin...
Mitä odottaisin, mitä pelkäisin...
Minne menisin, miksi olisin...

Ole kaukana kavala maailma...

Sydämen kipu on turruttavaa, kylmää ja kovettavaa...
Ei jäljelle jää kuin pala jäätynyttä kiveä...
Tuska, jota kukaan toinen ei voi tuntea samoin kuin sinä...
Tunne, joka on lukittu...
Avain, joka ei kuitenkaan tuo onnea, hukattu...
Ajan, tavan ja paikan yhtälö - toivottomuus...
Mahdottumuus...
Lupa laskeutua ja tulla ymmärretyksi puuttuu...
Pelottava tuska...

rukouspyyntö

Tapasin tänään katusoittajan. Heitin lantin hänen laatikkoonsa ja mies kiitti. Yllättäen hän kysyikin puhunko englantia, myönsin... Hän kertoi olevansa moldovasta ja asuvansa leirintä alueella. Hän kertoi, että heillä on kylmä ja nälkä. Tavalliselta kuulostava nyyhkytarina - moni teistä ajattelee...

Mies jatkoi, että leirinnässä maksaa yöpyminen 25€... Oletin miehen pyytävän minulta rahaa tuohon yöpymiseen - mutta näin ei käynytkään... Hitaalla sytytyksellä tajusin, että mies pyytää minua rukoilemaan itsensä ja 2-vuotiaan lapsensa puolesta... Meidän ei annettu käydä keskusteluamme pidemmälle, vaan kauppias tuli ajamaan miehen pois uhaten poliisilla. Hän lähtiessään sanoi, ettemme näe enää...
En saanut sanottua miehelle, että rukoilen - pahoittelin vain etten ymmärrätänyt kaikkea mitä hän sanoi... Olin pelkuri ja "pitkäpiuhainen" kun tajusin vasta myöhemmin kunnolla mitä mies pyysi... Hänen pettynyt katseensa leikkasi sydämeni...

Nyt en saa silmistäni tuota miehen katsetta. Luottavaa katsetta, kertoessaan että Jeesus auttaa, joka kurjuudesta ja kylmyydestä huolimatta loisti. Silmistä hehkui sellainen lämpö ja ilo sekä luottamus... Hän sanoi minulle tietävänsä, että Jeesus auttaa heitä... En saa myöskään silmistäni tuota pettynyttä katsetta, josta näkyi pettymys, kun en sanonut rukoilevani. Ajatus kenties itsekyydestäni...

Tuo mies oli paljon rikkaampi minua. Siinä missä minulla meni sisu kaulaan ja olin epäilevä tuomas - hän luotti Jeesukseen täysin. Hänet on kirjaimellisesti riisuttu kaikesta maallisesta ja jäljellä on vain usko ja luottamus Jeesuksen pelastavaan voimaan!

Nyt esitän teille ystäväni pyynnön - rukoilkaa tämän miehen ja lapsen puolesta.
Ja kiittäkää Herraa hänen uskostaan.

Hänen tämän päiväisellä soitollaan oli tarkoitus - hän avasi silmäni näkemään sen yltäkylläisyyden ja turhuuden jonka keskellä elämme.
Minä voin tänä iltana vetää peiton pälleni ja nauttia lämmöstä, ulkona paukkuessa 15 asteen pakkasen. Sydäntäni kylmää tuo mies ja lapsi. Heitä palelee ehkä juuri nyt, mikäli eivät saaneet tarpeeksi rahaa kokoon majotukseen sisällä.
Tämä rukouspyyntö on vähintä mitä voin heidän hyväkseen tehdä. Mikäli tietäisin paikan missä he ovat voisin viedä heille peiton ja ruokaa...

Rukoilin äsken enkeleitä heidän majapaikkaansa lämmittämään. Rukoilin leipä palaa, jolla täyttää kurniva vatsa. Rukoilin inhimillisiä ihmisiä, heidän tielleen... Tämän jälkeen kiitin, kiitin Herraa, joka on niin hyvä, että pitää huolen. Kiitin, tämän miehen uskosta, joka kantaa...

Uskon, että rukoukseni kuultiin - omatuntoni kolkuttaa silti, miksen minä voinut luvata hänelle rukoilevani - olla se inhimillinen ihminen... Antaa edes sitä vähää... Laatikkoon heittämäni kolikko ei helpota oloani... Maallinen ei koskaan korvaa sitä mitä Herra voi antaa...

On kauan poltellut kirjoittaa tänne taas... En ole vain tiennyt mitä kirjoittaa, enkä tiedä vieläkään...

Viime aikoina olen pohtinut taas elämää ja sen ihmeellisyyttä - sitä miten vähän/paljon voimme sitä itse hallita. Meiltä kysytään ja annetaan valita, mutta kuitenkin kaikki on jo kirjoitettu/määrätty etua... Pienoinen ristiriita mielessäni...
Mikä on oikein ja mikä on väärin - niinkin sekeä asia leijuu aina välillä mieleeni... Mitä on moraali ja milloin sen raja ylittyy... Oikea - väärä lammessa, oikean ja väärän väliin on vedetty viiva. mutta tuullessa viiva heiluu, eikä sitä aina tiedä missä sen paikka on...
Milloin on oikea aika ja milloin väärä - mistä sen edes voi tietää...

Palapelini palaset ovat taas hieman levällään - niin kuin näkyy, mutta kyllä se taas siitä... :)

Joka tapauksessa haluan toivottaa kaikille rauhaisaa kuluvaa vuotta...!