Kauniita unia kesä...

Kävelin tänään metsässä. Näin auringon siivilöityvän läpi ruskaisten lehvien. Sateen jättämät kyyneleet kimalsivat oksilla ja helminä rusottavassa ruohossa. Ruskeat elottomat lehdet heilahtelivat tuulen tehdessä pyrähdyksiään polulla. Katselin kaikkea elämän kadottavaa - viimeisillä voimillaan kesä muuttaa kaiken kauniiksi, kuollen sitten pois...

Syksy on ristiriitaista aikaa, pimeys ja ruskan väriloisto kohtaavat, kosteus ja kylmyys, auringon viimeiset lämpöiset säteet... Kaiken muuttava väliaika... Puhdistavan talven ja uudistavan kevään odotus... Nyt on aika kietoutua vilttiin ja sytyttää kynttilä - menneelle kesälle, elämälle, joka on vaipumassa uudistavaan uneen...

Valkoisia ruusuja maljassa,
kultaisia haaveita.
Kylmä kyynel poskella,
jäätä kultaisessa sydämessä.

Auringon viimeinen säde,
pimeys laskettaa huntuaan.
Halu jäädä vain makaamaan,
olla, niin kuin ei oliskaan.

Anna mulle syy
jatkaa tänään täällä.
Kuljettava jos, on vain
pettävällä jäällä.

Haparoiden, varassa langan,
kuljen taas tämä matkan.
Veitsen terällä on päivät nää,
säie säikeeltä lanka häviää...

Huudan, eikö kukaan nää,
mun sisimpääni sattuu.
Kipuun turtuu
ja jälki kipeä vain jää...