keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Rakkaustarina

Olen viime päivinä saanut seurata läheltä suurta Rakkautta, hellyyttä ja sanatonta tunnetta, joka on melkein käsinkosketeltavaa. Rakkautta, joka on kestänyt tuulet ja tuiskut, sekä auringon paahteen ja kevään vihannan. Tunnetta ja elämää, jota nöyränä katson ja kunnioitan.

Isovanhempieni rakkaustarina alkaa sotavuosilta, tarkempia yksityiskohtia ei minulla ole, mutta monesti mummulassa katseltu mustavalkoinen kuva nuoresta parista valkoisessa mekossa ja puvussa, kertoo tämän.
Tämä arkinen tarina on kulkenut, kuten monen muun aikalaisensa tarina, läpi harmaan arjen, jälleen rakentamisen, pula-ajan, ruuhkavuosien, lapsien ja lastenlapsien, sekä heidän lapsiensa, työn ja kiireen, hiljaisen eläkeiän ohituksen, ilon ja onnen kyynelten kautta harmaalla hopeoituun vanhuuteen, jo 70 vuoden ajan.
Heidän yhteisen matkan aikana on kasvanut aikuisuuteen jälkipolvista reilusti parikin sukupolvea, rakennettu taloja kolmelle polvelle ja neljässä polvessa ikuistettu kuvia kirjoihin ja kansiin. Pihakoivu, jonka taimi on istutettu kodin pihaan, talon valmistuttua 50-luvun alussa, on kasvanut mahtavaan mittaan, kiipeilypuuksi, kuten me lapsenlapset sitä kutsumme. Aika kulkee ja me sen mukana, pala palalta vanhentuen.

Eilen piipahdin mummulassa, pikipäin. Saapuessani mummu ja vaari olivat päivälevolla. Mummu jo torkkui ja vaari vielä mietiskeli maailman menoa.
Vaarin kanssa hetken turistuamme ja mummua odotellessamme, vaari lähti mummua herättelemään, josko mummukin "vierailun" ajaksi heräisi. Miten hellästi, tuo 95 vuoden iän ylittänyt herrasmies herätteli 90-vuotiasta vaimoaan. Miten kauniisti hän puheli ja ystävällisesti toisti sanansa, kun mummu ei niitä ensimmäisellä kerralla unen sekaan sisäistänyt. Piti kädestä kiinni ja silitteli.
Mietin siinä vieressä seistessäni heidän 70 avioliitto vuottaan ja mietin, miten rakkaus on niin suurta, että jaksaa kulkea tuon matkan väsymättä ja antautumatta maailman pahuudelle. Se arkinen hellyys ja välittäminen mikä huokui isovanhempien eleissä ja tavassa huolehtia toisistaan, oli käsinkosketeltavaa, niin kaunista ja ylitsevuotavaa, että se sai minut melkein herkistymään.
Olen ennenkin sanonut, että meidän nyky polvien on vaikea tulla perässä ja saavuttaa tuota samaa määrää avioliittovuosia, eikä se vuosien määrän varmaan niin väliäkään ole. Mutta se minkä toivoisin meidän kaikkien jälkipolvien säilyttävän ja oppivan, on tuo kaunis arkinen hellyys ja välittäminen - arvokkuus ja läheisyys. Ne pienet hetket yhdessä, kiireisen tai seesteisen arjen joukossa, tila näyttää rakkautensa ja ottaa se vastaan.

Toivon sydämestäni isovanhemmilleni vielä useita arvokkaita ja rakkauden täyteisiä hetkiä, ja meille muille kykyä sisäistää tuo suuri kahden ihmisen välinen rakkauden silta.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Kirjoittajan paluu

Aikaa on kulunut ilman kirjaimien tipahtelua tänne blogiin.
Paljon on myös tapahtunut ajan kuluessa.
Sanottavaa olisi ollut, sanoja vaan ei ole ollut.

Oli aika olla hiljaa, nyt tuntuu, että on taas aika kirjoittaa...

Mikä sai nyt avaamaan sanaisen arkkuni? Halu kirjoittaa, selvittää omia ajatuksia ja kaikkea sitä myrskyä mikä sisälläni soutaa ja huopaa.

Tänään olen miettinyt paljon elämää, sen koukeroita. Sitä miten yksi puhelu voi pysäyttää kiireisimmän jouluhektisyyden. Aika, joka juoksee kokoajan, pysähtyy.
Sitä miettii, miten aina ajattelee aikaa olevan - harvoin tulee ajatelleeksi, että emme koskaan tiedä koska se loppuu. Jossain määrin on hyvä, ettemme sitä tiedä.

Paljon hössötetään juuri nyt lahjojen kanssa - minäkin markkinatalouden liekassa tarjoan lahjaideoita ja teen tiliä koko vuoden edestä.
Silti mielessäni takoo juuri nyt asioiden nurinkurisuus - yksikään tavara tai kone ei korvaa ihmistä. Monelle suurin lahja olisi tänäkin päivänä toinen ihminen. Elävä, läsnä oleva ihminen. Ei kiireellä käyvä kotipalvelun nainen, ei ovenraosta nopeaan käyvä postipoika, postilaatikolla pysähtyvä naapuri... Kaikki edellä mainitut ovat tärkeitä ihmisiä - joidenkin ainut kontakti elämästä omien muistojen joukkoon.

Voisimmeko tänään antaa suuremman lahjan, jota voi paperiin kääriä? Voisimmeko istua hetkeksi alas pysähtyä ja olla ystävä/läheinen toiselle - kysyä mitä kuuluu?
Voisimmeko jouluhössötyksessämme pysähtyä ja kuulla Joulun oikeaa sanomaa - ...sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa...
Joulu pitäisi perustua yhdessä oloon, iloon ja riemuun siitä, että yli 2000 vuotta sitten saimme lahjan - suurimman mitä voimme saada. Suurin lahja opetti meitä Rakasta lähimmäistäsi. Rakkautta toista ihmistä kohtaan - välittämistä toivoisin jokaiseen Jouluun.

Miten tämä kaikki liittyy aikaan?
Useana Jouluna minulla on ollut tapana käydä paketoimassa erään ystävän joululahjat, kahtena viime jouluna en käynyt - vetosin kiireeseen, vaikka puolittain lupasinkin tulla. Tänä Jouluna menisin - se vaan on liian myöhäistä.
Tuo paketointi hetki oli meille paljon enemmän kuin lahjojen paketoimista - se oli kahden ihmisen hetki toisilleen, hetki yhdessä - kuunnellen toista.
Tänään sain puhelun, ja kuulin erään toisen matkan päättyneen. Hänen kanssaan ehdin tavata nyt syksyllä pitkästä aikaa. Olen kiitollinen noista hetkistä - pienistä hetkistä, joita saimme yhdessä viettää.
Pienet valinnat saavat suuret mittasuhteet - joskus pienistä hetkistä tulee suuria timantteja elämämme kaulanauhaan. Timantteja, joiden arvoa ei voi mitata rahalla tai paketti vuorella. Ne timantit ovat suurimpia lahjoja, joita voimme kantaa.

Haluan toivottaa Teille kaikille Rakastettua Joulua ja Välittävää tulevaa vuotta!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Suljettujen ovien päivä

Tänään matkamme jatkui sateisen tumman harmaassa säässä kohti Sallaa. Ennen Savukoskelta poistumista piipahdin kuitenkin paikallisessa käsityömyymälässä.

Aamulla ennen Joulumuorin Tuvalta lähtöä katselin kauniita Lapin värein ja kuvioin neulottuja sukkatossuja Hetalle syksyn viimoihin. Hintalappu kertoi 27€:n hintaa ja pihiys iski. Työhön nähden hinta ei ollut paljon, mutta silti jätin investoimatta.
Käsityöpuodissa törmäsin samanlaisiin tossuihin, hinta 25€. Lapaset samaa sarjaa 24.50€. Ja siis noin puolivuotiaan kokoisista neuloksista (työ oli kyllä laadukasta). Tälläkin kertaa tossut jäivät kauppaan.
Mieleeni hiipi ajatus asiakkaista, jotka koti kaupassamme valittavat 4-6€:n lasten sukkien hintaa kalliiksi ja totesin, ettei meidän hintatasomme ainakaan laske, vaikkemme Lapissa olekaan... :)

Sallassa pidimme lupauksemme paikallisen museon pitäjälle ja palasimme kesällä katsomaan uuden piha näyttelyn. Olisimme kernaasti juoneet myös sämpylä kahvit ja mehut, mutta... museo oli maanantaisin suljettu. Onneksi ulkoilma näyttelyyn sentään pääsimme...

Myös Papukin pääsi katsastamaan Sallan eri aikakausista kertovaa polkua. Näyttely on aivan uusi ja siitä todisteena tuoksui näyttelykatoksissa vielä puuöljy...

Kuvassa olevan rauta "hökötyksen" köyttötarkoitusta saapi arvailla...

Matkamme päättyi tämän päivän osalta Sallatunturin vuokramökkiin, jossa yövymme.. Heta kertoi vastaanottovirkailija tätille pitkätpätkät tarinaa... Ja Papukin oli täällä onnellinen, kun pääsi sisään mökkiin nukkumaan ja vielä saunomaankin...

Ennen tunturille siirtymistä ajattelin piipahtaa myös Sallan paikallisten käsityömyymälässä, johon en talvella ehtinyt. Ajatukseksi se myös jäi - liike on maanantaisin suljettu.. Siis ensi kerralla sitten.

Täältä matkamme jatkuu kohti etelää ja Sulo Karjalaisen karhuja...


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

"...suoraa tietä ja mäkiä on matkan varrella.."

Aamulla matkamme jatkui - arvottuamme suunnan ja kiitettyämme vuokraisäntää suuntasimme Vanin keulan kohti pohjoista. Suunniteltuna määränpäänä Savukoski.

Ja sinnehän iltaan mennessä päädyimme.
Suunnitelmissa oli yöpyä reissun ensimmäinen yö autossa, mutta muutamien sattumusten kautta näyttää "autoyömme" tältä:




Vanin varustetaso on hieman kasvanut... :)

Ei vaan - osoitteena upealle lukaalille on Joulumuorin kahvila ja sen huone... Papu joutui valitettavasti tyytymään autoyöpymiseen, mutta auto saatiin ikkunan eteen ja aivan uloskäynnin viereen, joten ei Papukaan kaukana meistä joudu nukkumaan... Onneksi on luvattu viileä yö, joten ei auton lämpötilakaan nouse liian korkeaksi kaverille nukkua...

Muuten tämä päivä on vierähtänyt autossa matkustaessa... Ja tällaisenkin harvinaisuuden kyytiin päästiin Räisälässä:



Huomenna jälleen uudet arvoitukselliset tuulet ja suunnat...

lauantai 20. heinäkuuta 2013

renkaan vaihtoa ja syötettä

Tämä päivä ei mennyt ihan niin, kun olin sen suunnitellut - silti päivästä muodostui mukiin menevä ja mukava.

Aamu aloitettiin seuraamalla MTB kisaa, johon saateltiin Pasi pyörineen... Kisaamaan oli lähdössä myös kolmisen sataa muutakin tunturin valloittajaa.





Ei ollut ihan yhtä kova kuhina, kun Jukolan lähdössä, mutta hieno kokemus oli nähdä tämäkin... :)

Maalissa odottelimme Pasia 5 tuntia myöhemmin:


Kuvassa viimeinen lasku, ennen viimeistä nousua 60 km:n matkalla...

Sillä aikaa kun Pasi seikkaili pitkin Syötteen polkuja me tytöt seikkailtiin vanin alle uudet renkaat... Vani haukkoi eturenkaansa slikseiksi viikossa ja alkoi olla jo hieman jännät paikat, että kestääkö kumi kotiin asti... Mutta enää ei tarvitse jännätä - toivottavasti - paikallisten ystävällisten ihmisten avustuksella saimme uudet kumit alle.

Päivän päätimme yhteiseen tassuttelu lenkkiin mökin takamailla.


Keräsimme talteen myös tällaisen herkun - tosin vain kameraan... (pari kypsää toki maistelimme)


Karu ja kaunis jäi kuvaamatta, mutta silmäni tallensivat sen sydämeni sopukoihin. Nämä on maisemia, joista ei vain voi saada tarpeeksi...

Huomenna matkamme jatkuu ja jätämme taaksemme tämän lämpimän mökin. Mikäli olette majoitusta vailla suosittelemme lämpimästi Kolmiloukkua... :)
Se mihin huomenna suunnistamme on meillekin vielä arvoitus...

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Karua ja kaunista

Tänään pidimme loma päivää ja valmistauduimme huomiseen kisaan.

Aluksi kipaisimme keittolounaalla Jalavan kaupan Pirttikahvilassa.


Aivan ihana paikka ja todella maukas ruoka. Suosittelen, mikäli joskus olette ruokaa vailla Taivalkosken suunnassa. Paikka on myös ihana kaupan ja museon sekoitus... :)


Kipaisimme myös kisakansliassa ja totesimme, että huomisesta tulee hikinen urakka... Meille molemmille...
Matkalla Papu pääsi lempi hommaansa - hae kiekko...


Päivän päätteeksi, ennen mökille paluuta, tutustuimme vielä Kalle Päätalon muistoksi pystytettyyn teokseen Taivalkosken keskustassa. Kaikki pääsimme mukaan tarinaan:


Loppuun vielä Hetan mielipiteet valokuvauksesta:




Huomenna matkaamme Iso-Syötteelle. Tänään pikaisella käynnillämme kisakansliassa totesin maiseman olevan karua ja kaunista. Ehkä huomenna saan sitä ikuistettua palan myös kameraan...

torstai 18. heinäkuuta 2013

Me tulimme poroja katsomaan


Uusi lehti on kääntynyt ja vihdoin tuntuu siltä, että elämää on. Sydämen on täyttänyt suunnaton onnellisuus ja kiitollisuus. Josko nyt olisi sadepilvet hetkeksi väistyneet.

Kesä toi jälleen eteemme reissun, jonka ensi etappi on tänä vuonna Taivalkoski. Kahdentoista tunnin autoelämän jälkeen saavuimme perille paikkaan, jossa mökkiä ympäröi kaunis hiekkapohjainen mäntykangas. Ikkunasta heijastuu tyyni lammen pinta – täydellisyyden rikkoo vain silloin tällöin pikitietä ohi suhahtavat auton äänet. Täältä siis matkamme alkaa, minne se johtaa, ei tiedä kukaan. Kotiin kuitenkin toivomme sen päättyvän, sitten joskus.

Täytyy sanoa, että matkan aikana meidän määrätietoisen päättäväisestä neidistä paljastui kärsivällinen reissaaja. Silloin kun pysähdyttiin syötiin, silloin kun ajettiin joko nukuttiin tai seurusteltiin... Toivotaan, että tulevat päivät sujuvat saman malliin.

Ensimmäiset porot tapasimme jo heti pororajan alettua. Papu ei oikein tiennyt mite suhtautua kavereihin, joten päätti murista - ihan vaan varuksi... Toinen porokohtaaminen sai aikaa hieman liikehdintää - poroissa, vasa säikähti joko V8:a tai Papun murinaa ja säntäsi hädissään metsään. Emä oli hieman ihmeissään ja katsahteli, jotta voiko loikata perään vai ajammeko yli... Kiltisti päästimme emän vasan perään ja aivan kuin kiitokseksi emä vielä pysähtyi ja katsoi meitä ennen kuin jatkoi matkansa...Toivotaan, että vasa selvisi järkytyksestään...

Tästä siis jatkamme matkaa jossain kohtaa... :)

Ihan vielä ei löydetty poroa Hetalle ratsastettavaksi - mutta Papu hoiti hienosti poron virkaa kuvan otto hetken ajan... :)

P.S. täällä missä majoitumme on huskyja - saas nähdä mitä Papu tuumaa kavereista...