Aamu

Katson heräävää aamua.
Hiljalleen se herää uuteen päivään.
Kajo, joka loistaa taivaan rannassa on kuin kaukainen palo.
Uuden aamun lohduttava herääminen, toivorikkauden löytäminen.

Elämän ihme, keskellä kylmää maailmaa.
Lämmittävä valo, ennen hiipumistaan.
Vain hetken kestävä hetki,
joka kruunaa päivän alkaneeksi...

Kauniita unia kesä...

Kävelin tänään metsässä. Näin auringon siivilöityvän läpi ruskaisten lehvien. Sateen jättämät kyyneleet kimalsivat oksilla ja helminä rusottavassa ruohossa. Ruskeat elottomat lehdet heilahtelivat tuulen tehdessä pyrähdyksiään polulla. Katselin kaikkea elämän kadottavaa - viimeisillä voimillaan kesä muuttaa kaiken kauniiksi, kuollen sitten pois...

Syksy on ristiriitaista aikaa, pimeys ja ruskan väriloisto kohtaavat, kosteus ja kylmyys, auringon viimeiset lämpöiset säteet... Kaiken muuttava väliaika... Puhdistavan talven ja uudistavan kevään odotus... Nyt on aika kietoutua vilttiin ja sytyttää kynttilä - menneelle kesälle, elämälle, joka on vaipumassa uudistavaan uneen...

Valkoisia ruusuja maljassa,
kultaisia haaveita.
Kylmä kyynel poskella,
jäätä kultaisessa sydämessä.

Auringon viimeinen säde,
pimeys laskettaa huntuaan.
Halu jäädä vain makaamaan,
olla, niin kuin ei oliskaan.

Anna mulle syy
jatkaa tänään täällä.
Kuljettava jos, on vain
pettävällä jäällä.

Haparoiden, varassa langan,
kuljen taas tämä matkan.
Veitsen terällä on päivät nää,
säie säikeeltä lanka häviää...

Huudan, eikö kukaan nää,
mun sisimpääni sattuu.
Kipuun turtuu
ja jälki kipeä vain jää...

Elämän haaksirikkoutuneet

Tyvenessä sataman, leijuu usva salaperäinen.
Laineiden sylissä, muutama paatti armoilla veen.
Syvään huokaillen vain, seisoo vanhat laiturit,
koska viimeisen kerran, saa nähdä tatuoidut ankkurit.

Haaksirikkoutuneet, elämän kokeneet,
kauniina usvana satamaan ui.
Haaksirikkoutuneet, elämän jättäneet,
yön laskeutuneen, jälleen nähdä voi.

Taivaan kannen tähtineen, he nähdä saivat.
Unen onnelliseen, kietoutui maalliset vaivat.
Meri hautana on, syvä ja niin armoton.
Kelle kohtalo lie, antaa sen kohtalon.

Haaksirikkoutuneet, elämän kokeneet,
kauniina usvana satamaan ui.
Haaksirikkoutuneet, elämän jättäneet,
yön laskeutuneen, jälleen nähdä voi.

Onnen kyyneleitään, salaamaan eivät he pysty.
Sillä haavoitetun, sielu on levoton.
Rauhan levollisen, kai he viimeinkin saivat.
Ja rantaan ui, myös haaksirikkoutuneiden laivat.

Haaksirikkoutuneet, elämän kokeneet,
kauniina usvana satamaan ui.
Haaksirikkoutuneet, elämän jättäneet,
yön laskeutuneen, jälleen nähdä voi.
Sanat: Minna Jy
Sävel:?


Jos joku osaa / tietää tähän sävelen, saapi sen siihen laittaa... lauluksi kun tämä on kirjoitettu / tuulesta temmattu...

Otan myös kommentteja vastaan... Kiitos...

ohikiitävää

Ohikiitävää
Ikävä ja riemu joka hetken värähtää
Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet
ja jäljet häviää.

Mitä toivot että jää?
-Juha Tapio-



Elämä on tässä ja nyt - huomista ja eilistä ei ole...
Olen hokenut äskeistä lausetta itselleni, yrittäen todistaa, että elän hetkessä... Tartun kiinni siihen mikä on nyt, muun yritän unohtaa. Mutta entä sitten kun menneisyys ja tulevaisuus heitetään kasvoille tänään.. Tänään on päätettävä huomisesta ja hyväksyttävä eilisen teot.. Entä kun eilisen tuomat tunteet satuttavat vielä tänään ja huomennakin.. Mitä toivon että jää eilisestä, mitä toivon että jää huomisesta, mitä toivon, että jää tästä päivästä?
Jokainen eletty minuutti on historiaa, jokainen vietetty tunti on mennyttä.. Mihin me itse voimme vaikuttaa, mikä annetaan meille valmiina käsikirjoituksena?
Mikä on totuus, onko totuuksia monta?

Pääni on kuin karusellissa, kivihevoset pyörivät ympyrää hirnuen omia kysymyksiään... Juuri kun luulin saaneeni kaikki palaset kokoon, tiputettiin palapelini lattialle ja saan aloittaa uudelleen... Rakennan sen vielä - pala kerrallaan tänään... Joskus tulee se tänään, jolloin katselen koko kuvaa... Mitä siinä kuvassa on, miten kauan se vie ja kuinka monta kertaa se vielä pudotetaan - sitä en tiedä - huomista ei ole - en edes tiedä voinko saada palapelini valmiiksi..

Miksi lainasin alkuun Juha Tapiota? Kyseinen biisi on soinut päässäni iltapäivän, mielessäni takoo - Mitä toivot että jää?
Tämä elämä täällä on vain pala ohikiitävää hetkeä, jonka elämme nyt ja tässä, mutta mitä meidän ikävästä ja riemusta jää jäljelle? Kaiken muun kadotessa on yksi joka jää: Rakkaus! Rakkaus ja välittminen jää jälkenä sydämeen - toivon, että rakkauteni jälki jää...

Kuin joutsenten laulu..

Torstaina töihin ajellessani, ylitseni lensi viisi joutsenta... niiden valkoinen finnairvatsa kertoi keväästä... siitä asti mieltäni on kutkuttanut runo joutsenista ja keväästä, en vain ole saanut sitä paperille, ehkä se joskus tulee...
Muutenki pää on aika tyhjän oloinen - ehkä hyvä niin... Joskus taitaa olla hyvä, että antaa vain tuulen puhaltaa korvasta korvaan... :)

Tuulettvaa ja rauhallista pääsiäistä kaikille...

onni ja onnen muruset...

onni ja onnen muruset... mitä ne ovat ja mitä ne aikaan saavat. onko onnen murusten omistaja yhtä onnellinen kuin se joka on saanut kimpaleen onnea? mistä onni koostuu, mistä se tulee ja minne se menee? onko se pysyvää vai häilyvää, haihtuvaa vai kavalaa...?

Tässä tutkittavaa ja pohdittavaa... Juuri ennen onnen romahdusta...