Minulta usein kysytään miten jaksan olla niin monessa mukana? Usein vastaan kyselijöille, että en aina jaksakkaan, mutta silti olen lähes aina lähdössä mukaan uusiin projekteihin. Miksi, mikä saa venymään omille rajoilleen vapaaehtoisesti kerta toisensa jälkeen? Mikä saa jaksamaan, vaikkei jaksakkaan...?
Liiemmin en asiaa ole miettinyt - pureskellut vain, aina jonkun kysyjän jälkeen. Mutta tätä aamuna huomasin jälleen innostuvani uudesta asiasta ja aloin miettimään, että miksi innostun, kehittelen ja toteutan asioita, jotka ei omassa kukkarossa tunnu tai hyödytä minua itseäni mitenkään... Miksi ajan lintukotomme asioita, miksi puurran seuratyön parissa, miksi olen se mikä olen, miksi haluan auttaa ja antaa omastani...?
Lopputulemaltani tulin tulokseen, että siksi, koska yhdessä tekeminen ja asioiden jakaminen on varsin voimaannuttavaa. Kun antaa omasta voimavarapankista saa myös takaisin monin kerroin. Totesinkin, että yksiselitteinen syy onkin melko itsekäs - koen saavani voimaa omaan arkeeni yhdessä tekemisestä, koen itseni tärkeäksi ja hyväksytyksi yhteisössämme. Olen huomannut, myös että jakamani aika palaa takaisin myös minua auttavana tekijänä - ei ehkä rahallisesti (niin kuin tuntuu tässä maailmanajassa ihmiset kaiken mittaavaan) vaan yhteistyökuvioina - tukiverkostona, jonka apua voimme puolin ja toisin käyttää ja ystävinä joiden kanssa voimme jakaa asioita.
Yli ihmistä ei minusta ole tullut - eikä tule, mutta toivoisin voivani jakaa ympärilleni sitä iloa ja mielihyvää mitä yhdessä tekeminen minulle antaa.
Toivoisinkin kaikkien kokeilevan yhdessä tekemistä, vanhan ajan talkoohenkeä - jossa mittarina ei olisikaan raha vaan se paljon arvokkaampi palkka - hyvä mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti