maanantai 18. joulukuuta 2017

Vahvoja naisia

Elämässani on ja on ollut useita vahvoja naisia. Välillä tuntuu, että vahvempia kuin olisi tarvekaan. Naisia, joiden hartioilla on moni vastuu levännyt ja moni päätös tehty. Selviydytty arjen haasteista, mahdollisesti omista unelmistaan luopuen ja toisten edun edelleen laittaen, huolehtien aina kaikesta kukin tavallaan. Sisukkuutta ja omapäisyyttä tuntuu periytyneen myös jälkipolviin.
Saan olla kiitollinen että olen saanut tutustua näihin vahvoihin naisiin. Osan kanssa olen kulkenut vain kappaleen matkaa, osan kanssa hieman enemmän. Osan kanssa matkamme jatkuu.

Näihin joulunalun päiviin värittyy paljon. Lasten odotusta ja intoa, avattuja joulukalenterin luukkuja, sytytettyjä adventtikynttilöitä, enkelikellon helinää. Markkinahumua huutavat kaupat, suunnitelmat joulun ruuista ja aaton aikatauluista, huokailut kauppajonossa ja paperin rapina piilossa katseilta. Joulukukkien tuoksu, valkeana piirtyvät hanget ja tähtien piskoittelema taivas. Tummuus ja valo rintarinnan.
Tätä joulunalusta värittää myös paljon tummempi odotus, jonka tunteiden kirjo on myös sateenkaaren väreissä. Tuohon odotukseen värittyy tuska, kaipaus, kiitollisuus, toivo ja epätoivo. Odottamisessa on vastaparina aika ja ajan määrä, jota ei lopulta tiedä kukaan... Arvauksien, pelon ja toivon värittämä odotus, jonka lopulta kuitenkin taitaa tällä kertaa voittaa tummuus.
Istuin tänään yhden vahvan naisen sängyn vierellä, sukumme vanhimman naisen. Elämä on piirtänyt uurteensa kasvoihin, halannut ihon kurtuille ja hopeoinut hennot hiukset kuin kruunuksi eletyistä vuosista. Katsoin noita niin tuttuja kasvoja, pidin kiinni kädestä ja silitin poskea. Tiedän ettei yhteistä matkaamme ole enää paljon jäljellä. Järjen ja tunteiden piirileikki sisälläni sai kyyneleet valumaan poskilleni. Mieleeni tulvi kuvia menneiltä vuosilta, muistojen kultaamia, hetkien sävyttämiä, onnen palasia. Siinä istuessani näin miten viimepäivinä on elämän liekki alkanut hiipua, eläen kuitenkin vahvana koko ajan. Suurimpana tunteena, siinä istuessani, sydämestäni loisti kiitollisuus, kiitollisuus mahdollisuudesta taittaa matkaa tämän vahvan naisen seurassa, olla osana toisiemme elämää.
Lähtiessäni lupasin hänelle, että pidämme toisistamme huolta, niin kuin hänkin on tehnyt - omalla tavallaan aivan elämän viimemetreille saakka ja itselleni olla yhtä vahva ja seistä omalla paikallani tässä sukupuussa.

Ei kommentteja: