Tyhjyys, mielen aavemaisuus...
Jotain on päättynyt.
Laskevan auringon säteet ovat kadonneet,
niiden kajasteetkin häipyneet.

Hetkellinen lopullisuus,
uuden alun epätietoisuus,
sisällä tunne – tai niiden kirjo.
Autioituneet ajatukset.

Toivon rippeiden pureskeleminen,
niiden ehjäksi leipomisen yrittäminen,
ja uudelleen murentaminen.
Onko jossain toivolla tilaa lentää?

Siiven iskuissa huominen,
sulka sateessa eilinen,
tänään suojaa tarviten.
Enkelini, sua tarvitsen...



P.S. nämä sanajonot joita tänne tuhraan, eivät välttämättä tarkoita mitään - ne vain tulevat...

Haluaisin kuitenkin kommentteja näistä sanajonoista... Onko niissä mitään järkeä tai esim.julkaistavaa...? Ts. kaipaan suoraa palautetta ovatko nämä tänne kirjoitetut runot luettavia vai outoja...? Herättävätkö ne ajatuksia - mistä ne kertovat...? Kertokaa minulle, mitä mieleenne nämä sanajonot tuovat... Kiitos...

----------------------------------------------------

Tänään ja eilen olen kuunnellut Juha Tapiota akustisena. Jossain sisälläni kuplii herkkyys ja aitous, mitä lauluista löytyy - on kuin sanat vain puhuisivat... Liian monet tämän päivän kappaleet hukutetaan muottiin ja tapetaan kaupallisuuteen - itse sanoma jää piiloon. Biiseille käy kuin ihmisille - harva uskaltaa olla oma itsensä. Tämä feikki elämä ja täydellisyyden tavoittelu syö ja tappaa aitouden - kuka enää kuuntelee tai välittää... Kaunis ilma tänään, vai mitä - sielussani vain myrskyää, mutta silmissäni paistaa aurinko - ei siis mitään hätää... Enään ei tunnisteta sadetta tai pakkasta - yötä tai päivää. Kaikki on vain samaa "hittipuuroa"...