keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Aurinko paistaa selkäni takaa.
Katson edessäni tummuvaa taivasta.
Auringon kirkkaat säteet värittävät maailmaa
taistellen tummuutta vastaan.

Väistämättä illan viileys ympäröi.
Lämpö ja kirkkaus painuvat mailleen...
On hetki, jolloin varjot alkavat muodostua.
On hetki, jolloin on väistämättä kohtaamassa uutta.

Mikä on minun tummuva taivaani, joka edessä odottaa...?
Pelko tulevasta hiipii sisimpääni.
En anna sen kuitenkaan vielä peittää aurinkoa,
vaan nautin niistä viimeisistä säteistä, jotka se laskettaa ylleni...

Ei kommentteja: