Olen usein ajatellut ja verrannut elämää karttaan ja suunnistusrataan. Olen maalaillut mielikuvia siitä miten elämän mutkat ja maisemat piirtyvät valkealle puhtaalle pohjalle, joka avautuu kun me synnymme.
Tähän asti olen peilannut karttalehdelle elämää, sen notkoja ja mäkiä, tasankoja ja huippuja. Kirkasvetisiä puroja, sameita ojia, pauhaavia koskia ja tyyniä lampia. Tiheiköt, hakkuuaukot ja kauniit männiköt, kaikki nämä löytyvät meidän jokaisen kartasta.
Karttalehdelle, on myös elämämme mukana piirtynyt suunnistus reiti. Rata, jonka kulkua me emme ole voineet tai emme voi määrätä. Rastit, joita elämän suunnistuksessa etsimme on painettu karttaamme jo ennakkoon, ne on annettu "järjestäjän" taholta.
Elämän suunnistuksen ja metsä suunnistuksen välillä on vain se ero, että metsässä suunnistaessa näämme radan kartalta maaliin asti, Elämän suunnistuksessa emme näe kuin tämän hetken ja menneet rastit - emme yleensä tulevaa, korkeintaan häilyvänä. Olen ajatellut, että rastiväleille, molemmissa suunnistus muodoissa, saamme suunnitella oman reittimme haluamallamme tavalla.
Tällä viikolla on Elämän karttalehdelle piirtynyt jotain, mitä monenkaan mielestä ei olisi tarvinnut piirtyä. Kuva on sekainen ja sotkuinen... Kuin tiheään piirretty alue, jonka muodoista ei tahdo saada selvää.
Eräs elämän suunnistusrata saapui tiistaina maaliin. Olisin toivonut, että tälle radalle olisi määrätty enemmän rasteja, olisin toivonut, ettei maali olisi ollut näin lähellä lähtöpistettä. Elämän pikamatkoja, ei pitäisi olla - vain niitä erikoispitkiämatkoja. Me emme voi kuitenkaan koskaan tietää olemmeko sprintti-, pika-, normaali-, pitkällä- vai erikoispitkällämatkalla tässä elämän suunnistuskisassa. Kisassa, jossa ei ole voittajia, eikä häviäjiä... Vain maaliin saapuneita ja matkalla olijoita...
Olen miettinyt viime päivät elämän kartan merkitystä. Sitä miksi toisten karttalehtien kartoitus jää kesken, miksi toiset meistä saa suunnistaa kauemmin kuin toiset, miten arvaamattoman pian, aivan huomaamattamme, saatammekin olla maalissa, entä jos minun maalini olisi edessä pian...? Olen pohtinut lukuisia kysymyksiä, saamatta vastausta niistä moneenkaan...
Koko viikon mittainen jakso karttalehdelläni on ollut monimuotoinen. Siihen on piirtynyt maisemaa, jonka sisällä olen käsitellyt läpi koko elämän kirjon, syntymästä kuolemaan, monien merkkipäivien sävyttämänä. Olen tuntenut laajan tunneskaalan, kuin sateenkaren - kaikki tunteet vihan ja rakkauden välillä. Miten paljon voi mahtua elämän kartalle niin pienessä ajassa - viikossa.
Kokoelma käsitöitä, luovaa hulluutta, jonnin verran runojakin ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä...
sunnuntai 31. toukokuuta 2009
lauantai 21. maaliskuuta 2009
Tästä se lähtee...
Tyhjät hyllyt odottavat tavaraa...
Tavarakasoja
Tästä se alkaa, kaoottinen yrittäjän taipaleeni...
Kuten näkyy pikku hiljaa alkaa oma pesä rakentua, kotoisan sekaista, vai mitä? :)
Hakemukset on palautusta vaille valmiit, uudet sävysävyyn olevat työkengät tilattu ja uudet seinämaalit ostettu. Kassakaappi valloitettu ja ensimmäiset kirjonnat tehty... Tästä se siis lähtee... :)
Hieman hirvittää, mutta niin kai se tekis heikompaakin...
Aika näyttää, Palataan taasen...
Aurinkoisesti Jyvänen
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
Kotona taasen...
Valtavaara tulu valloitettua ja Kuusamon Tropiikki, Vuosselin laavu ja paljon muuta, matkallamme Rukalla... Tämän vuorinen reissu sijoittui kolme viikkoa normi reissuviikkoamme aiemmaksi, mutta ajankohta osoittautui oivaksi. Vaikka säät vaihtelivatkin rajusti viikon aikana, pikku pakkasesta aina 25 asteen pakkaseen ja lumituiskusta auringon paisteeseen...
Mutta nyt on ihana olla kotosalla...

Kuva Valtavaaran huipulta.

Oulangalta, matkalla Kiutakönkäälle...
Paljon on jälleen koettu, ensi vuonna taasen uudelleen...
Aurinkoisesti Jyvänen
Mutta nyt on ihana olla kotosalla...
Kuva Valtavaaran huipulta.
Oulangalta, matkalla Kiutakönkäälle...
Paljon on jälleen koettu, ensi vuonna taasen uudelleen...
Aurinkoisesti Jyvänen
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Rötväystä...
Vihreät ruohotupsut pilkoittavat silkin ohuen lumen alta. Niin kaunis hanki katosi alkuviikon itkevään lämpökeliin...
Parvelta katselen maailmaa pienen ikkunan läpi. Rötväyspäivä; päätin pitää sellaisen... :) edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Pesukone pyörii ja vieressä on kasa leffoja - yhtään en ole vielä katsonut... Naapuri naputtaa satunnaisesti, Voisi luulla, että sillä on paljon tauluja, jota ripustele... :)
Viinirypäleet hupenee...
Huomenna töihin...
Mutta se on vasta huomenna - tänään rötvätään...

keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Joulu Tulee...!
Joulu saapuu
hiljaa hiipien.
Kiireiltäsi
huomaatko sä sen?
Tuikkii pienet
tähdet taivaan.
Kiireessä Joulun
pullataikinaa vaivaan.
Kuuluu heläys
pienen tiu'un.
Kinkun vieressä
yöllä riu'un.
Avaa jo silmät,
Näet sen.
Tulee Joulu
myös vähemmän hösöttäen!
hiljaa hiipien.
Kiireiltäsi
huomaatko sä sen?
Tuikkii pienet
tähdet taivaan.
Kiireessä Joulun
pullataikinaa vaivaan.
Kuuluu heläys
pienen tiu'un.
Kinkun vieressä
yöllä riu'un.
Avaa jo silmät,
Näet sen.
Tulee Joulu
myös vähemmän hösöttäen!
tiistai 16. joulukuuta 2008
Joulu kiireitä...
Kiirettä ja vilinää, aikaisin ylös ja myöhään nukkumaan... Sitä tuntee itsensä tontuksi, ihan oikeaksi Joulutontuksi... Kulkunen huivin kärjessä kilisee tasaiseen tahtiin ja takaa samalla sen, ettei vauhti hidastu... :)
Onneksi aletaan olla loppu suoralla tilaustöiden suhteen, vain omat lahjat on vielä vaiheessa... Lähinnä onneksi paketointia vailla... Muutama pitäisi vielä keksiäkin...
Ilokseni kuulin, että tänä vuonna meille saapuu joulukuusi, ihkaoikea, tuoksuva puu... En tiedä kumpi meistä, minä vai Aatu odottaa puuta enemmän... :) Paras joululahjani taitaa siis saapua jo ennen aattoa...
Tässä muutamia kuveja, teksteineen...

Myymäjäiset, Kuoreveden Hallissa 13.12. Tästä se taasen lähtee... :)

Tilaustavaraa kuivumassa... Tässä Tonttulassa on kaikki huoneet hyödynnettynä joulukiireiden vuoksi... :) Pieninten tonttujen on toivottu jopa lähtemään evakkoon, jotta kaikki joulukiirret saadaan toimitettua ajoissa... Onneksi ruvetaan olemaan voiton puolella...

Edukin osallistuu Tonttulan arkeen laulaen jouluaarioitaan, Kulmakunnan Kingi on ehdottomasti sitä mieltä, että kaikki vapaat tytöt on saatava mukaan joulukarkeloihin... Se kun taitaa olla enää porukan ainoa yksinäinen susi...
Mutta nyt takaisin töihin... :)
Rauhaisaa Joulunodotusta kaikille!
Jouluisesti Jyvänen

sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Joskus kerran ullakolla...
Köllöttelyä parvessa, kasa pipareita, joululauluja ja leffoja... siitä on itsenäisen Suomen juhliminen koostunut tässä taloudessa...
Onnellisesti odottelemme risteilyä, pienen pientä lomaamme ennen viimehetken joulurutistuksia...
Joulukuusikin on toivottu saapuvaksi, saas nähdä tuleeko se...
Mutta nyt unten maille...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)