tiistai 11. elokuuta 2009

Elämää...

Kuinka paljon kantaa pienen ihmisen harteet paineen taakkaa...? Milloin kamelin selkä katkeaa...?

Ajatteleeko enää kukaan sitä mitä toinen ihminen jaksaa? Sitä, että toisella voi olla muutakin elämää, kuin se mistä toinen toisen tuntee...?

Minulla on kolme elämää, näyttää että kaikkien mielestä, jotka minut tuntee kustakin elämästä, minulla on vain yksi elämä - se jonka kautta minut tuntevat.

Minä olen siis kolmihaarainen kynttilä. Kynttilä, jonka yhtymäkohta ja kanta häämöttää... Odotan, vain odotan, mutta mitä...? Uutta aamua, uutta iltaa, kunnon yöunta, herättävää kelloa, syksyä, joulua, kevättä... Ei, en odota enää mitään... En jaksa - minulle on melkeimpä sama mitä aamu eteen tuo, minulle on melkein sama mitä ilta mennessään vie, en jaksa enää toivoa tai odottaa...

Haminan kaupunki, joka on muuttanut pääni sisään vain jatkaa humisemistaan...

Kolmessa elämässäni on yksi iso yhtymä kohta, koskaan ei saa kiitosta hyvin tehdystä työstä, virheestä saat aina kuulla ja mikään ei kuitenkaan riitä...

Olen tänään sanonut monelle ihmiselle pahasti, ja varmasti saan kuulla/ tuntea niistä osani jossain vaiheessa... Antakaa anteeksi sanani...

Joskus tuntuu, että olisi vain helpompi jättää kaikki ja antaa olla... Mutta, mitä se hyödyttäisi...? Ei mitään...

Ruikutan kai turhaan, ihmisillä on asiat huonomminkin kuin minulla... Mutta en vain jaksa enää olla hiljaa... :'(

Kiitos kaikille, jotka jaksavat minua...


Lopuksi lainaan yötä, ja niiden uutta loisto biisiä...

Ehkä huominen aamu vie viimein kotiin mun
Ehkä kaupungin tuon äänet silloin kuulen
Sen suojaan voi kuljettaa haavoitetun,
Joka turhaan etsi voimaa myötätuulen.

Joka aamu on vieras ja tuntematon,
Joka aamu vain valkeus voittaa
Sen laulu on kaunis ja kuolematon,
Jos vain huominen sen jaksaa vielä soittaa.

Ja niin kuin kauas kuljetaan
On pakko mennä päivä kerrallaan
Turhaan mietin kuinka
Eilispäivän virheet korjaisin
Voin elää täällä hetken
Jolle valon antaisin.
Ehkä huominen vie kotiin haavoitetun,
Joka turhaan etsi voimaa myötätuulen.

Kuljeta luoja sen kaupungin luo
Sillä ikuisuus vain kestää tämän päivän
Anna hetken mun tuntea edes loisto tuo
Anna edes nähdä siitä valon häivän.


Joka aamu on vieras ja tuntematon,
Joka aamu vain valkeus voittaa.
Sen laulu on kaunis ja kuolematon
Jos sen huominen vain jaksaa vielä soittaa.

Joka aamu on vieras ja tuntematon
Joka aamu vain valkeus voittaa
Tuo hetki on kirkas
Jos rinnalla on se jota rakastaa
Tai edes kunnioittaa.



Joka aamu on vieras ja tuntematon
Joka aamu vain valkeus voittaa
Tuo hetki on kirkas
Jos rinnalla on se jota rakastaa
Tai edes kunnioittaa.

Kuljeta luojani kaupungin luo
Kuljeta mua edes tämän päivän

3 kommenttia:

erno kirjoitti...

no, mikäs ny o?

kuulostaa ny silt, et joku o polttamas kynttilää kolmesta päästä.

t: tiedät kyllä kuka

sulla kirjoitti...

Voi ei. Olipas synkkä kirjotus. Minun tuntema Minna on aina ollu puuhakas, luova ja iloinen.

Muistatko välissä ottaa aikaa itsellesi? Kun vain kiireiltäsi ehdit, olisi mukava jos soittelisit minulle.

Jyvänen kirjoitti...

Kiitos... Molemmille... Kyynel polttaa silmäkulmaa... Ihana tietää, että joku kuitenkin välittää...
Kai arki joskus tuo eteen jotain hyvää ja tämä aika on vain varjo... Varjo, joka näkyy peruutus peilistä kun kiihdytän eteenpäin... Sen hetken paistaa, kunnes uusi möhkäle tulee eteen ja taas on varjoa...

Ja Sulla, soitan kyllä, mutta kaikkein mieluiten haluaisin tulla käymään - olisi ihanaa nähdä...