Sydämen kipu on turruttavaa, kylmää ja kovettavaa...
Ei jäljelle jää kuin pala jäätynyttä kiveä...
Tuska, jota kukaan toinen ei voi tuntea samoin kuin sinä...
Tunne, joka on lukittu...
Avain, joka ei kuitenkaan tuo onnea, hukattu...
Ajan, tavan ja paikan yhtälö - toivottomuus...
Mahdottumuus...
Lupa laskeutua ja tulla ymmärretyksi puuttuu...
Pelottava tuska...

rukouspyyntö

Tapasin tänään katusoittajan. Heitin lantin hänen laatikkoonsa ja mies kiitti. Yllättäen hän kysyikin puhunko englantia, myönsin... Hän kertoi olevansa moldovasta ja asuvansa leirintä alueella. Hän kertoi, että heillä on kylmä ja nälkä. Tavalliselta kuulostava nyyhkytarina - moni teistä ajattelee...

Mies jatkoi, että leirinnässä maksaa yöpyminen 25€... Oletin miehen pyytävän minulta rahaa tuohon yöpymiseen - mutta näin ei käynytkään... Hitaalla sytytyksellä tajusin, että mies pyytää minua rukoilemaan itsensä ja 2-vuotiaan lapsensa puolesta... Meidän ei annettu käydä keskusteluamme pidemmälle, vaan kauppias tuli ajamaan miehen pois uhaten poliisilla. Hän lähtiessään sanoi, ettemme näe enää...
En saanut sanottua miehelle, että rukoilen - pahoittelin vain etten ymmärrätänyt kaikkea mitä hän sanoi... Olin pelkuri ja "pitkäpiuhainen" kun tajusin vasta myöhemmin kunnolla mitä mies pyysi... Hänen pettynyt katseensa leikkasi sydämeni...

Nyt en saa silmistäni tuota miehen katsetta. Luottavaa katsetta, kertoessaan että Jeesus auttaa, joka kurjuudesta ja kylmyydestä huolimatta loisti. Silmistä hehkui sellainen lämpö ja ilo sekä luottamus... Hän sanoi minulle tietävänsä, että Jeesus auttaa heitä... En saa myöskään silmistäni tuota pettynyttä katsetta, josta näkyi pettymys, kun en sanonut rukoilevani. Ajatus kenties itsekyydestäni...

Tuo mies oli paljon rikkaampi minua. Siinä missä minulla meni sisu kaulaan ja olin epäilevä tuomas - hän luotti Jeesukseen täysin. Hänet on kirjaimellisesti riisuttu kaikesta maallisesta ja jäljellä on vain usko ja luottamus Jeesuksen pelastavaan voimaan!

Nyt esitän teille ystäväni pyynnön - rukoilkaa tämän miehen ja lapsen puolesta.
Ja kiittäkää Herraa hänen uskostaan.

Hänen tämän päiväisellä soitollaan oli tarkoitus - hän avasi silmäni näkemään sen yltäkylläisyyden ja turhuuden jonka keskellä elämme.
Minä voin tänä iltana vetää peiton pälleni ja nauttia lämmöstä, ulkona paukkuessa 15 asteen pakkasen. Sydäntäni kylmää tuo mies ja lapsi. Heitä palelee ehkä juuri nyt, mikäli eivät saaneet tarpeeksi rahaa kokoon majotukseen sisällä.
Tämä rukouspyyntö on vähintä mitä voin heidän hyväkseen tehdä. Mikäli tietäisin paikan missä he ovat voisin viedä heille peiton ja ruokaa...

Rukoilin äsken enkeleitä heidän majapaikkaansa lämmittämään. Rukoilin leipä palaa, jolla täyttää kurniva vatsa. Rukoilin inhimillisiä ihmisiä, heidän tielleen... Tämän jälkeen kiitin, kiitin Herraa, joka on niin hyvä, että pitää huolen. Kiitin, tämän miehen uskosta, joka kantaa...

Uskon, että rukoukseni kuultiin - omatuntoni kolkuttaa silti, miksen minä voinut luvata hänelle rukoilevani - olla se inhimillinen ihminen... Antaa edes sitä vähää... Laatikkoon heittämäni kolikko ei helpota oloani... Maallinen ei koskaan korvaa sitä mitä Herra voi antaa...

On kauan poltellut kirjoittaa tänne taas... En ole vain tiennyt mitä kirjoittaa, enkä tiedä vieläkään...

Viime aikoina olen pohtinut taas elämää ja sen ihmeellisyyttä - sitä miten vähän/paljon voimme sitä itse hallita. Meiltä kysytään ja annetaan valita, mutta kuitenkin kaikki on jo kirjoitettu/määrätty etua... Pienoinen ristiriita mielessäni...
Mikä on oikein ja mikä on väärin - niinkin sekeä asia leijuu aina välillä mieleeni... Mitä on moraali ja milloin sen raja ylittyy... Oikea - väärä lammessa, oikean ja väärän väliin on vedetty viiva. mutta tuullessa viiva heiluu, eikä sitä aina tiedä missä sen paikka on...
Milloin on oikea aika ja milloin väärä - mistä sen edes voi tietää...

Palapelini palaset ovat taas hieman levällään - niin kuin näkyy, mutta kyllä se taas siitä... :)

Joka tapauksessa haluan toivottaa kaikille rauhaisaa kuluvaa vuotta...!

Aamu

Katson heräävää aamua.
Hiljalleen se herää uuteen päivään.
Kajo, joka loistaa taivaan rannassa on kuin kaukainen palo.
Uuden aamun lohduttava herääminen, toivorikkauden löytäminen.

Elämän ihme, keskellä kylmää maailmaa.
Lämmittävä valo, ennen hiipumistaan.
Vain hetken kestävä hetki,
joka kruunaa päivän alkaneeksi...

Kauniita unia kesä...

Kävelin tänään metsässä. Näin auringon siivilöityvän läpi ruskaisten lehvien. Sateen jättämät kyyneleet kimalsivat oksilla ja helminä rusottavassa ruohossa. Ruskeat elottomat lehdet heilahtelivat tuulen tehdessä pyrähdyksiään polulla. Katselin kaikkea elämän kadottavaa - viimeisillä voimillaan kesä muuttaa kaiken kauniiksi, kuollen sitten pois...

Syksy on ristiriitaista aikaa, pimeys ja ruskan väriloisto kohtaavat, kosteus ja kylmyys, auringon viimeiset lämpöiset säteet... Kaiken muuttava väliaika... Puhdistavan talven ja uudistavan kevään odotus... Nyt on aika kietoutua vilttiin ja sytyttää kynttilä - menneelle kesälle, elämälle, joka on vaipumassa uudistavaan uneen...

Valkoisia ruusuja maljassa,
kultaisia haaveita.
Kylmä kyynel poskella,
jäätä kultaisessa sydämessä.

Auringon viimeinen säde,
pimeys laskettaa huntuaan.
Halu jäädä vain makaamaan,
olla, niin kuin ei oliskaan.

Anna mulle syy
jatkaa tänään täällä.
Kuljettava jos, on vain
pettävällä jäällä.

Haparoiden, varassa langan,
kuljen taas tämä matkan.
Veitsen terällä on päivät nää,
säie säikeeltä lanka häviää...

Huudan, eikö kukaan nää,
mun sisimpääni sattuu.
Kipuun turtuu
ja jälki kipeä vain jää...

Elämän haaksirikkoutuneet

Tyvenessä sataman, leijuu usva salaperäinen.
Laineiden sylissä, muutama paatti armoilla veen.
Syvään huokaillen vain, seisoo vanhat laiturit,
koska viimeisen kerran, saa nähdä tatuoidut ankkurit.

Haaksirikkoutuneet, elämän kokeneet,
kauniina usvana satamaan ui.
Haaksirikkoutuneet, elämän jättäneet,
yön laskeutuneen, jälleen nähdä voi.

Taivaan kannen tähtineen, he nähdä saivat.
Unen onnelliseen, kietoutui maalliset vaivat.
Meri hautana on, syvä ja niin armoton.
Kelle kohtalo lie, antaa sen kohtalon.

Haaksirikkoutuneet, elämän kokeneet,
kauniina usvana satamaan ui.
Haaksirikkoutuneet, elämän jättäneet,
yön laskeutuneen, jälleen nähdä voi.

Onnen kyyneleitään, salaamaan eivät he pysty.
Sillä haavoitetun, sielu on levoton.
Rauhan levollisen, kai he viimeinkin saivat.
Ja rantaan ui, myös haaksirikkoutuneiden laivat.

Haaksirikkoutuneet, elämän kokeneet,
kauniina usvana satamaan ui.
Haaksirikkoutuneet, elämän jättäneet,
yön laskeutuneen, jälleen nähdä voi.
Sanat: Minna Jy
Sävel:?


Jos joku osaa / tietää tähän sävelen, saapi sen siihen laittaa... lauluksi kun tämä on kirjoitettu / tuulesta temmattu...

Otan myös kommentteja vastaan... Kiitos...